Pakko taas toivottaa onnekasta uutta vuotta (taas) hiukan myöhässä. En viitsi enää kertoa, miksi myöhästyneet.
Kirjoitan tätä juttua Cahangin lentoasemalla Singaporessa. Äsken olin jo luovuttanut nettiyhteyden haeskelun, mistä kirjailin jo Feissarissakin. Vajaan sadan metrin liikutasuoritus toi kuitenkin uusia yhteyksiä näytölle - ja katso: nettti pelaa!
Saimme pari shoppailupäivää loman loppuun tänne Singaporeen. Ne on hyödynnetty hyvin: sain ostettua pari kirjaa. Vaimo ei ostanut kirjoja...
Tässä välillä on ehditty asettua ja ottaa jollain tavalla haltuun tämä
Pangkorin pienehkö saari. Varsinaisessa ”down townissa” ei ole juuri muuta kuin
satama , johon valtaosa turisteista saapuu ja josta he sitten joskus lähtevät.
No, onhan siellä pari puotia, joista saa väkijuomia – erityisesti giniä.
Taksimatka maksaa aina 10RM:ää riippumatta siitä, minne olet matkalla. Pinkinpunaisia
takseja näyttää olevan enemän kuin niillä on kysyntää. Turhautuneen näköisiä
taksisuhareita istuskelee ajokkiensa tuntumassa – jotkut sentään yrittävät
markkinoida palveluaan.
Tiistai kului perehtyessä ympäristöön ja jopa rannalla
makoiluun. Aurinko on kuitenkin niin polttavaa, että pohjoismaalaisena on syytä
hakeutua varjoon. Emme erityisesti tykkää rannoista, joilla aurinkotuolit ovat
ritirinnan ja joilla kaupustelijat tarjoavat rihkamaa ja rättejä. Juuri siksi tämä
saari on meille juuri sopiva: rannat ovat ajoittain lähes autioita ja
vilkkaimpinakin aikoina tilaa on yllin kyllin. Tähän vaikuttanee se, että
islamin sallima uimapukumuoti ei houkuttele uimaan ainakaan pidempiä matkoja.
Keskiviikko oli kävelypäivä. Muutenkin mieli ja kroppa
tuntuivat haluavan kaupunkien jälkeen ns. joutenoloa. Kävelyretken kohteena oli
läheinen Telok Nibah, jonne oli matkaa n. neljä kilometriä per sivu. Ei
kuullosta pahalta? Käytännössä matkalla oli muutama 10 prosentin nousu (ja tietysti
myös lasku). Tämä tarkoittaa sadan metrin nousua kilometrin matkalla, mikä yli
kolmenkympin helteessä teki kahdeksan kilometrin matkasta oivan
liikuntasuorituksen.
Telok Nipah vaikutti matkakirjojen mukaan oikein viihtyisältä
lomakylältä. Emme saaneet sieltä enää hotellia, kun yritimme. Käytännössä kylän
ilme on kuin westernistä: pääkatu, jossa muutama paraatipuolelta kohtuullinen
puutalo ja pari poikkikatua. Onnittelimme itseämme, ettemme saaneet Nibahista
hotellia vaan jäimme tänne Pasir Bagokiin.
Torstaina saatoimme keskittyä rantaelämään, jota täältä
tulimme hakemaan. Iltapäivällä kuitenkin houkutteli polku, joka ikään kuin
lupasi reitin saaren keskellä olevalle kukkulalle. Kukkula jäi valloittamatta, matkalle osui viidakkoa ja rotkon ylittävä pitkä riippusilta.
Blogin asetukset lisäsivät vaikeusastetta riippusillalla taiteleivalle kulkijalle.
Jonkun männynsukuisen puun varjossa maatessa alkoivat
ajatukset väkisinkin pyöriä Malesian meininkien ympärillä. Vuosisatojen
kuluessa maa on ollut melkoinen sulatusuuni: on tullut kiinalaisia, intialaisia
(tamileja), portugalilaisia, englantialisia ym. Käytännössä tällä näkyvät
nykyään malaijit, kiinalaiset ja intialaiset. Poliittista valtaa pitävät
malaijit kansallisen rintaman avulla, mutta muslimit ovat vahvistaneet asemiaan
ja radikalisoituneet viime vuosina. Kiinalaiset ovat talousihmisiä ja
pyörittävät suurta osaa maan kaupasta – ainakin ravintoloista
.
Sanoin aikaisemmin blogissani, että täällä väestö on
toimeliasta ja että meidän lännessä on syytä ottaa se vakavasti. Toimeliaita ja
innokkaita he kyllä ovat, mutta tietty systematiikka ja vastuullisuus touhusta puuttuu. Hommat
jäävät puolitiehen eikä kukaan näytä hallitsevan kokonaisuutta. Tässä voi olla
lännen ja pohjoisen mahdollisuus.
Keskentekoiseksi jääny ravintolaunelmaa valtaa kasvillisuus.
30.12. perjantaina piti olla taas rantapäivä, mutta
ukkossade katkaisi hyvin alkaneen löhöilyn. Egyptiläinen 10 prosenttinen olut
antaa hiukan lohtua. Sade taukosi pian, mutta tyydyimme ihailemaan rantamaisemia parvekkeelta kirjan takaa.
Parvekkelta näkyy meri ja Pangkor Laut -saari.
Pangkorin kiinalaisesta kylästä olisi ollut syytä sanoa jotain ja liittää pari kuvaakin mukaan, mutta en nyt ehdi. Käykää itse katsomassa!
Lopetan tämän nyt tähän. Jano käy jo sietämättömäksi. Ja vielä kerran: Hyvää Uutta Vuotta kaikille, jotka olette lukeneet blogiani!
